Vaihtoehto vesisosuuskunnalle - Vesihuolto pienlaitteistoilla ilman byrokratiaa
Vesiosuuskuntia käsitellään vesihuoltolain tarkoittamina vesihuoltolaitoksina, kun osallistujamäärä, vedenkulutus tai jätevesimäärä ylittää laissa määritellyt rajat. Vesiosuuskunnan perustamiseen liittyy runsaan lainsäädännön lisäksi jäsenyyksien hallintaa, kirjanpitoa ja luonnollisesti käytännön järjestelyitä. Esimerkiksi Suomen Vesiosuuskuntien Liitto ry:n laatima ohje vesiosuuskunnan perustamisesta on 75 sivua pitkä.
Puhtaan veden järjestäminen byrokratiavapaasti yhteishankituilla pienjärjestelmillä on moderni ja tehokas vaihtoehto.

Helpoin tapa järjestää usean talouden puhdas vesi.
Pohditteko ratkaisua usean rakennuksen puhtaan veden hankintaan? Kuntien sulkiessa esimerkiksi vapaa-ajan asuntojen kesävesiä, ovat monet yhteisöt hätää kärsimässä. Vesiosuuskunnan perustaminen on toki yksi vaihtoehto, mutta hallinnollisesti raskas ja tyypillisesti hintava. Yhteishankintana toteutettuna kiinteistökohtaiset vedenpuhdistuslaitteet tulevat hinnaltaan kilpailukykyisiksi, jos ei jopa ylivertaisiksi. Kun puhtaan veden hankinta toteutetaan hajautetusti kiinteistökohtaisilla laitteilla, saavutetaan seuraavat edut vesiosuuskunnan perustamiseen nähden:
- Erittäin kustannustehokas tapa järjestää usean rakennuksen vesi
- Jokaisen laitteiston hinta laskee laitemäärän kasvaessa
- Täysin byrokratiavapaa ratkaisu
- Huoltotilanteessa vain yksi talous on hetkellisesti ilman vettä
- Henkilökohtainen laite ja ylläpito jakaa kustannukset automaattisesti tasaisesti ja oikeudenmukaisesti käyttäjien välillä